masennus

Kukapa ei haluaisi joskus talven pimeydessä leikkiä karhua ja vetäytyä talviunille – maha täynnä suklaata! Talvella vaivaavaa alakuloa voi onneksi hoitaa myös kotikonstein.
 
Monien asiantuntijoiden mukaan mieltä vaivaavissa terveysongelmissa ravitsemuksella on ainakin yhtä suuri rooli kuin esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.
 
— Vastaanotolleni tulee paljon ihmisiä, joilla on mieli maassa. Ruokavaliomuutoksilla saadaan useimmiten vaikutuksia aikaan muutamassa kuukaudessa, joskus jopa viikoissa, funktionaalisen lääketieteen periaatteita noudattava FLT ravintovalmentaja Annika Havaste kertoo.
 
Mutta miten sitten ruokavaliota pitäisi muuttaa, jotta mieli pysyisi kirkkaana ja talvesta selviäisi kevyemmin?
 
Masentuneet saavat ruokavaliostaan usein liian vähän tärkeitä ravintoaineita, kuten folaattia, B6- ja B12 -vitamiineja, C- ja D-vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia ja rautaa.
 
— Elimistön serotoniinituotantoon tarvitaan paljon eri ravintoaineita, joten kaiken lähtökohtana on antaa elimistölle riittävästi hyvää ravintoa, Annika Havaste painottaa. Hermovälittäjäaine serotoniini säätelee muun muassa vireystasoa ja ruokahalua, ja on tärkeä tekijä mielialan kannalta.
 
— Jos perusruokavalio ei ole kunnossa, apua saadaan harvoin yhdestä pilleristä tai ravintolisästä. Joskus kyse voi olla kuitenkin myös yksittäisen ravintoaineen puutoksesta. Talviaikaan vaivaavaan alakuloon D-vitamiinilla saattaa olla lähes ihmeitä tekevä vaikutus.
 
— Monet ovat ”heränneet eloon”, kun D-vitamiinin saanti on nostettu riittävälle tasolle. Yleensä se tarkoittaa vähintään 50-100 mikrogrammaa päivässä, hän kertoo.
 
On myös tärkeää ymmärtää, että jos ruoansulatus toimii heikosti ja suolisto voi huonosti, menevät hyvät ravintoaineet hukkaan, vaikka söisi kuinka terveellisesti.
 
— Kun suolisto paranee, mielikin paranee, Annika Havaste summaa.
%nbsp;
— Todella monella on nykyisin suolisto sekaisin. Joillakin suolistovaivat johtuvat ruoka-aineyliherkkyyksistä, toisilla gluteenista. Joillakin molemmista. Taustalla on usein pitkäaikaista stressiä, huono ruokavalio tai antibioottikuureja.
 
Jokaisen suolistoaan kuntouttavan tulisi käyttää hellävaraista kuitulisää, kuten psylliumia, sekä probioottivalmistetta. Ruokavalio on tärkeää koostaa siten, että suolistossa asuu mahdollisimman hyviä bakteereja ja huonot bakteerit pysyvät loitolla.
 
— Nyrkkisääntönä voisi pitää, että huonot bakteerit tykkäävät huonosta ravinnosta, hyvät bakteerit hyvästä, Havaste naurahtaa ja kehottaa lisäämään lautaselle etenkin erilaisia kaalikasveja, marjoja, pähkinöitä ja siemeniä.
 
Viime vuosina on puhuttu myös siitä, että masennus ja muut psykiatriset häiriöt ovat tiloja, joissa elimistössä vallitsee krooninen tulehdus.
 
Tieteellisesti yhteys on todettu laajassa Harvardin yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa, jonka mukaan naisilla, joiden ruokavalioon kuuluu paljon sokeroituja juomia, valkoista jauhoa, punaista lihaa ja margariinia, on 29-41 prosenttia suurempi riski sairastua masennukseen kuin niillä, joiden ruokavaliossa on vähemmän tulehdusta aiheuttavia ruoka-aineita.
 
Elimistön tulehdustilan hillitsemisessä tepsivät Annika Havasteen mukaan pitkälti samat keinot kuin suoliston kuntoutuksessa. Erityisen tärkeää tulehduksen sammuttamisessa on riittävä hyvien rasvojen saanti.
 
— Saamme ravinnostamme liikaa omega-6-rasvahappoja suhteessa omega-3-rasvahappoihin. Syö siis rasvaista kalaa ja käytä laadukasta kalaöljyvalmistetta. Muista myös kasvikunnan omega-3-lähteet, hän neuvoo.

 

Lähde: LiveLife Marraskuu 2014, sivu 14.

Someyhteyteni