Lenkkarit talveksi

Lenkkarit talveksi

Vuosikymmeniä sitten, tarkemmin 1970-luvulla, ajelin työmatkat talvellakin polkupyörällä. Se tarkoitti välillä hankaluuksia lumen paakkuunnuttua retkipyörän jarrupaloihin, dynamoon, polkimiin ja rattaisiin. Siitä huolimatta poljin ensin aamulla kouluun opetustyöhön, sieltä iltapäivällä kuntosalille asiakkaita ohjaamaan ja illalla lopuksi kotiin. Harrastin talvisin lisäksi hiihtoa retkisuksillani ja kävin juoksulenkeillä lumesta ja liukkaudesta huolimatta. Vaikka sisukas luonne on yhä jäljellä, en mihinkään noista enää nykyään ryhdy. Pelkkä reipas kävely hyvillä talvijalkineilla riittää.

Uusin Pirkka-lehti (10/2015, sivu 28) kertoo muun muassa seuraavaa:

NÄIN VALITSET TALVIJUOKSUJALKINEEN

Loppuvuoden juoksulenkit muuttuvat helposti pikaluisteluksi. Keliin soveltuvilla jalkineilla menoon saa rentoutta, pitoa ja tehoa.

Talven lenkeille jalkaan ei kannata sujauttaa kesäsäillä hyväksi havaittua jalkineparia. Hyvän talvijuoksukengän tunnistaa parhaiten pohjan voimakkaasta ja korkeasta kuvioinnista sekä karkeasta pinnasta. Kun ulkopohjassa on riittävästi rosoa ja muotoa, kenkä pitää paremmin.

Kesä- ja talvijuoksujalkineen pohjamateriaaleissakin on eroja. Talvikäyttöön tarkoitetun lenkkarin pohjamateriaali on pehmeämpää, eikä se kovetu niin helposti pakkasellakaan. Näin pohja säilyttää paremmin pito-ominaisuutensa.

Kun tienpinta on peilijäässä, tarvitaan traktorimaisen pohjakuvion lisäksi hiiliteräksisiä nastoja. Ne pureutuvat lumeen ja jäähän, jolloin meno pysyy rentona ja liukastumisriski vähenee. Nastakenkää voi käyttää jo alkusyksystä, koska sillä voi juosta myös paljaalla asvaltilla. Älynastat tunnistavat kovan alustan ja painuvat kumipohjan sisään.

Urheiluliikkeet myyvät kenkämalleja, joissa on erilaisia nastakuviointeja. Myyjältä kannattaakin varmistaa, että nastoitus soveltuu juuri omaan etenemistyyliin. Vauhdikkaassa juoksussa nastoja tarvitaan erityisesti jalkineen päkiän alueella, rennommin etenevä puolestaan hyötyy pohjan tasaisesta nastoituksesta.

Hyvä talvijuoksukenkä suojaa jalkaa pakkaselta ja lumelta. Tekninen kaivo, kuten Gore-Tex, hengittää ja estää lunta ja vettä kulkeutumasta kengän sisään. Notkeampaa kenkää halajava valitsee mallin, jossa päällisenä on ohuempi vedenpitävä verkkorakenne.

Hyvän kengän kaveriksi kannattaa hankkia teknistä materiaalia olevat pitkävartiset juoksusukat. Ne istuvat napakasti ja pitävät jalan kuivana sekä lämpimänä. Erillisillä nilkkasuojilla voi tehokkaasti estää lunta tunkeutumasta kengän suuaukosta.

Lähde: tuotepäällikkö Jani Tukia, Intersport  resizeImageLisätietoa Salomon Spikecross 3 CS -talvijuoksukengistä